Opettajat

Tyylisuunnan päämies on tällä hetkellä 22. Soke Ikeda Takashi Seiko. Hän valitsi aikanaan Sapporossa asuvan Mutsuyoshi Ishigaki Sensein vastaamaan mm Suomen Seitokai Eishinryu iaidon opetuksesta. Ishigaki Sensei vuorostaan valtuutti Matsuoi Yuji Sensein vastamaan alueemme käytännön opetuksista. Lisäksi Suomessa opettaa Jortu Virkki Sensei.

Ishigaki Mutsuyoshi Sensei (1925 - 2019)

Ishigaki Sensei, 10.dan Hanshi, asui Sapporossa Hokkaidon saarella. Hän oli syntynyt vuonna 1925 (Taisho 14) Abashiri-kun kylässä Hokkaidolla. Hän harjoitteli iaidoa edesmenneen isänsä Ishigaki Hogaku (Toyotaro), 10.dan hanshi, opastuksella. Ishigaki Sensei harjoitteli pitkään myös Kendoa.

Ishigaki Sensei oli saanut 10.dan hanshin arvon Zen Nippon Iaido Renmeiltä ja Muso Jikiden Eishinryu Seitokailta. Hän oli myös yksi kymmenestä ZNIR hallituksen jäsenestä sekä Hokkaidon Iaido yhdistyksen puheenjohtaja (Kaicho).

Ishikagi Senseillä oli aikaisemmin oma dojo "Shudokan" Sapporossa. Sille myönnettiin Nintei dojo -arvonimi sekä 21.soken että 22.soken toimesta tunnustuksena tyylisuunnan mukaisesta opetuksesta. Korkeasta iästään huolimatta Ishigaki Sensei opetti iaidoa säännöllisesti eri puolilla Sapporoa menehtymiseensä saakka. Hän myös vieraili noin kerran kuukaudessa 22.soken (päämiehen) luona harjoittelemassa itse. Ishikagi Sensei on kerran käynnyt Suomessa pitämässä Iaido-leirin vuonna 1997.

Matsuoi Sensei

Matsuoi Yuji Sensei

Matsuoi Sensei, 7.dan Kyoshi Muso Jikiden Eishinryu Iai Heiho, on syntynyt vuonna 1953 ja eli nuoruusvuotensa Sapporossa, Hokkaidolla. Hän saapui Suomeen opettamaan karatea vuonna 1976 ja on siitä asti asunut ja opettanut budolajeja Suomessa.

Budolajien harrastamisen hän aloitti judosta 13 vuotiaana. Pian tämän jälkeen hän siirtyi harjoittelemaan karatea Ikubo Motomun (Shorinjiryu Karatedo 8.dan hanshi) opastuksella.

Erityismaininnan ansaitsevat myös Matsuoi sensein kehittämät Kokusai Shorinjiryu Karatedo - ja Shorinjiryu Ryukyu Kobudo - sekä Mugenryu Heiho -tyylisuunnat.

Muso Jikiden Eishin ryun harjoittelun Matsuoi Sensei aloitti vuonna 1991 tavattuaan nyt jo edesmenneen iaido opettajansa Mutsuyoshi Ishigaki Sensein. Hänestä tuli Ishigaki Sensein monjin eli erityisoppilas.

6. dan Renshin arvon Muso Jikiden Eishiryu Iai Heihossa Matsuoi Yuji Sensei sai vuonna 1995. Ennen Eishinryuhun liittymistään Matsuoi Sensei oli harjoitellut Muso shidenryu iaidoa usean vuoden ajan. 

Suomalaiset budolajien harrastajat ovat olleet jo yli neljä vuosikymmentä erityisen onnekkaita saadessaan Matsuoi Sensein kaltaisen opettajan opetusta. Maailmasta ei todennäköisesti löydy montaa opettajaa jotka taitavat ammattinsa yhtä perusteellisesti ja laajasti kuin Matsuoi Sensei.

Matsuoi Senseillä on seuraavia vyöarvoja:

  • Muso Jikiden Eishinryu Iaiheiho 7.dan Kyoshi (Sapporo 2015)
  • Zen Nippon Iaido Renmei Iaido 5. dan (Sapporo 2005)
  • Kokusai Shorinjiryu Karatedo, tyylisuunnan perustaja
  • Shorinjiryu Ryukyu Kobudo, tyylisuunnan perustaja
  • Mugenryu Heiho, tyylisuunnan perustaja
Jortu Virkki sensei

Jortu Virkki Sensei

Jortu on harrastanut budolajeja noin 30 vuotta. Hän opettaa säännöllisesti Genbukain dojolla Helsingissä sekä pitää tarvittaessa Muso Jikiden Eishinryu Iai Heiho leirejä myös eri puolilla Suomea. Hän on Yuji Matsuoi Sensein lähioppilas ja oli edesmenneen Ishigaki Sensein monjin eli erityisoppilas.

Opettajana Jortu tunnetaan perusteellisena ja tarkkana, joka vaatii oppilailtaan hyvää ja tyylisuunnan mukaista perustekniikoiden hallintaa. SMJERY puheenjohtajana hän on toiminut syksystä 2002 alkaen.

Jortu Virkillä on seuraavat vyöarvot:

  • Muso Jikiden Eishin ryu Iaiheiho 7. dan Renshi (Sapporo 2015)
  • Zen Nippon Iaido Renmei Iaido 5. dan (Sapporo 2005)
  • Mugenryu Heiho 6.dan kyoshi menkyo